Ystäväni Juhani, joka on tällä hetkellä Phuketissa töissä, vietti juuri sopivasti lomaansa Bangkokissa, joten sovimme, että tapaamme siellä jossakin. Minulla oli vapaata perjantai-ilta ja lauantai päivä, joten lähdimme katselemaan (ja osallistumaan) Bangkokin yöelämää heti perjantaina. Kiertelimme lähinnä erästä reppumatkailijoiden suosimaa kaupunginosaa.
Lauantai-aamuna päätimme olla reippaita ja lähteä muutaman tunnin yöunien jälkeen kiertelemään kaupunkia. Päädyimme tuk-tuk-ajeluiden lomassa mm. isoon hienoon puistoon (ainoa oikeasti vihreä alue jonka Bangkokissa pääsin näkemään) ja eläintarhaan, jossa näin paljon eksoottisempia eläimiä kuin mitä korkeasaaressa on. Mm. norsuja, kirahveja, seeproja, virtahepoja ja erilaisia hienoja lintuja.
Kaikkien kolmen Bangkokissa vietetyn päivän (ja yön) aikana näin taas todella paljon uusia asioita. Bangkok on aivan valtava kaupunki; kun katsoi hotellin ikkunoista, joka suunnassa oli taloja silmänkantamattomiin! Pääsin tutustumaan pieneen osaan kaupunkia, mutta sain varmasti melko realistiseen kuvan tästä suurkaupungista, aivan kuten toivoinkin. Jos matkustelen jossakin, en todellakaan halua kävellä vain upouudella asfaltilla päällystettyjä katuja, syödä tunnettujen kansainvälisten ketjujen ravintoloissa, nukkua hienoimmissa hotelleissa (vaikka tällä kertaa nukuinkin hienossa hotellissa, mutta tarkoitan lähinnä, että jos matkustelisin yksin) jne., vaan haluan saada paikoista ihan oikean, en kaunistellun, kuvan. Näin järkyttävän liikenteen paljouden, joka aiheuttamat saasteet saattoi haistaa ilmasta. Yömyöhään rotat juoksentelivat kaduilla ja etsivät ruokaa kaiken sen roskan seasta jota kaduilla lojui. (Kaikki ketkä tietävät jotain edellisistä lemmikkieläimistäni, tietävät ettei tämä ole mikään kamala juttu minulle). Ihmisiä oli käsittämättömän paljon ja heitä oli kaiken kokoisia ja värisiä, unohtamatta kerjäläisiä, jotka saattoivat ilman käsiä tai/ja jalkoja lojua kaduilla rahankeräyspurkki vierellään. Paikoin kadut ovat todella likaisia, mutta näin on varmasti lähes kaikkialla mailmassa, ainakin Malesiassa on. (Nyt todella ymmärtää kuinka "puhdas" maa Suomi on). Mutta kaikki tämä on vain elämää, eikä se ainakaan minua suuresti järkyttänyt, ja voin sanoa, että Bangkokista saamani kokemukset ovat enimmäkseen positiivisia.
Olin kovasti odottanut sitä, että näkisin ihan oikean norsun täällä, ja nyt se tapahtui, aivan odottamattomassa tilanteessa. Istuimme perjantai-iltana erään "baarin tyyppisen" terassilla ja yhtäkkiä takanani seisoi norsu! Ei mikään valtava otus, mutta norsu kuitenkin. Se kulki erään miehen mukana kadulla ja mies myi pusseja joissa oli ruokaa norsulle syötettäväksi. Eli tulipa nyt sitten se ihan oikea norsukin nähtyä :)
Lauantai-iltana olin lastenvahtina kun Anu, Petteri ja Anun isä Jouko, sekä isän vaimo Ritva (jotka olivat myös lomailemassa Bangkokissa ja yöpyivät samassa hotellissa) olivat ravintolassa syömässä. Sunnuntaina lähdimme koko porukalla käymään markkinoilla. Markkinat olivat onneksi jonkinlaisen katoksen alla, joten aurinko ei porottanut ihan suoraan kohti. Bangkokissa paistoi koko lomamme ajan aurinko pilvettömältä tavaalta, ja siellä oli todella kuumaa. Asteita saattoi olla parhaimmillaan lähemmäs +40 astetta, ainakin auringossa. Vaatteet tulivat ihan läpimäriksi hikoilusta ja vettä täytyi juoda koko ajan. Silti, vaikka olin lauantaina koko päivän lähes suorassa auringonpaisteessa levittämättä aurinkorasvapisaraakaan iholleni, en palanut. Jos oikein tarkkaan katsoo, saattavat käsivarteni olla hieman tummemmat kuin mitä ne olivat ennen matkaa, mutta ei paljoa. No, toiset ne ei vaan rusketu koskaan, eipä sille mitään voi.
Sunnuntai-iltana kävimme kaikki yhdessä syömässä Thaimaan korkeimmassa rakennuksessa. Ravintola ei ollut kovin korkealla, mutta syömisen jälkeen menimme drinkille talon huipulle 84. kerrokseen! Sieltä oli aika hulppeat näkymät. Talo ei ole kuin 28. korkein koko maailmassa. Kotikaupunkimme Kuala Lumpurin Petronasin kaksoistornit ovat maailman korkeimmmat kaksoistornit ja muutenkin maailman toiseksi korkein rakennus. Sielläkin varmasti tulee vielä käytyä jonain päivänä.
Maanantaina lensimme takaisin Penangiin, jätimme Iidan, Ritvan ja Joukon saarelle jatkamaan lomaa ja loput porukasta ajoimme Kuala Lumpuriin melkein neljän tunnin matkan. Olisimme voineet lentää suoraan KL:nkin, mutta lennot oli varattu jo vuoden alussa, ennen kun perhe edes tiesi Kuala Lumpuriin muutosta. Matka sujui kyllä näinkin ihan mukavasti.
Maanantaina lensimme takaisin Penangiin, jätimme Iidan, Ritvan ja Joukon saarelle jatkamaan lomaa ja loput porukasta ajoimme Kuala Lumpuriin melkein neljän tunnin matkan. Olisimme voineet lentää suoraan KL:nkin, mutta lennot oli varattu jo vuoden alussa, ennen kun perhe edes tiesi Kuala Lumpuriin muutosta. Matka sujui kyllä näinkin ihan mukavasti.
Tässä kuvasatoa matkan varrelta:
Millennium Hilton-hotellimme, sekä maisemia sen ikkunoista.
Vas. hotellin ravintolassa oli hienoja orkideaistutuksia. Oik. Bangkokin katumaisemia.
Puisto oli todella kaunis ja oli kiva päästä välillä vähän hiljaisempaan paikkaan kaiken sen metelin ja ihmisvilinän keskeltä. Puistossa olevan valtavan lammikon reunalta bongasimme valtavan varaanin (häntineen lähemmäs 2m). Sitä hetken ihmeteltyämme se päätti jatkaa päiväänsä kuvan etualalla olevassa putkessa. Kun katsoimme mihin varaani oikein menee putkessa, huomasimme siellä toisen, ehkä jopa vielä isomman varaanin!
Eläintarha muutamia asukkeja. Vas. valkoinen tiikeri ja oik. virtahevot nukkumassa päät veden alla! Välillä ne ottivat happea ja painuivat taas takaisin pinnan alle.
Vasemmalla esimerkki hienosta istutusalueesta, joita täällä päin maailmaa näkee melko paljon. Oikealla Eeli, Anu ja minä veneessä joka kuljetti ilmaiseksi Hiltonin asukkaita jokea pitkin muutamaan laituriin joen toisella rannalla.
Maisemia 84. kerroksesta. Eeli ja minä kuumailmapallossa samassa rakennuksessa.
Näitä (riksoja) ei näkynyt Bankokissa ainuttakaan, en tiedä olisiko pitänytkään. Tuk-tukit (3 pyöräiset mopot) olivat ainoita erikoisempia kulkuvälineitä siellä. Oikealla tyypillistä Thaimaalaista tavara-ihmis-kuljetustyyliä...melko turvallista :)
Vas. Tällaista en ole Malesiassa nähnyt, johtunee eri uskonnosta...Thaimaalaiset uskovat, että suuret ja vanhat puut ovat viisaita, joten he tuovat niille kunnioituksen osoituksena lahjoja. Tällaisia nauhoin ja kukkasin koristeltuja puita näin paljon Bangkokissa. Minusta tämä ei kuulosta yhtään kummalliselta, tietysti suuret ja vanhat puut ovat viisaita, sillä ne ovat nähneet paljon asioita elämänsä varrella, minä ainakin uskon siihen.
Oikealla kotimatkalla autosta vauhdissa otettu kuva upeasta vuoresta Malesian puolella. Valkoinen "sumu" vuoren rinteillä on pilvi. Tämäkään maisema ei ole ollenkaan niin hieno kuin miltä se näytti oikeasti. Jos jotain haluaisin saada, niin kameran, jolla saa kuvauskohteesta juuri sen näköisiä kuvia kuin miltä kohde näyttää luonnossakin.

Paljon kaikkea upeaa olet nähnyt ja kokenut. Varmaan mieleenpainuva matka.Pilvenpiirtäjät on komeita samoin yömaisema.
VastaaPoistaRusketustakin olet näemmä saanut, et vaan sitä itse huomaa kun tulee pikkuhiljalleen.
Pikku Eelillä on hauska hattu, tulee ihan peduiini mieleen, vain varvassandaalit puuttuu.
Roikkuks tosta puusta jotain liaaneja? Nehän ois mainiota askartelumateriaalia. Ei vaan passaa mennä leikkeleen, vois tulla sanomista.äit
On joo varmaan ollu hieno reissu.. :) ihan samaa meinasin sanoo ku teijän äippä, Eelil on kyl makee hattu.. :D kyllä pitää tääl kateellinen olla kun saat olla siellä lämpimissä ja hienoissa paikoissa..
VastaaPoista