Eipä ole tullut kirjoiteltua tännekään pitkään aikaan kuulumisia. Aika menee niin nopeasti, ettei sitä edes huomaa. Ihan käsittämätöntä, että ihan parin päivän päästä on jo kesäkuu! Toisin sanoen, se tarkoittaa vain sitä, että että kivaa on edelleen ollut. Vähän jo harmittaa kun ei ole enää paljoa täällä olo aikaa jäljellä, mutta toisaalta on ihan kiva tulla Suomeenkin välillä. Varsinkin kun tietää että siellä on nyt kesä. Näillä näkymin Suomeen paluuni ajoittuu johonkin 10.7. tienoille. Lentolippuja en ole vielä vaihtanut, sillä aivan 100% varmoja eivät mitkään suunnitelmani vielä ole.
Kaikenlaista olen taas puuhaillut ja uusia hienoja paikkojakin on tullut nähtyä. Muutama viikko sitten kiertelin Kuala Lumpuria "turistioppaana" kun erään Suomalaisperheen 18v. kummityttö oli täällä lomailemassa. Kävimme mm. Batu Cavesilla, joka on Intialaisen temppelin sisältävä tippukiviluola melkein sadan metrin korkeudessa (?) ja sinne pääsee kiipeämällä ensin 272 porrasta. Laskuissa pysyi hyvin mukana, sillä portaat oli numeroitu. Batu Caves oli luonnonpaikkana aivan mahtavan hieno, luola oli 400m pitkä ja 100m leveä. Sen perällä oli "katossa" suuri reikä josta näki taivaan. Itse temppeli oli vähän pettymys, ei mikään erityisen hieno, ihan vaan pieni matala katos joka oli kuvioitu Intialaisittain. Mikäli se "päätemppeli" edes oli siellä luolan sisällä (?). Luolalle johtavilla portailla näimme todella paljon apinoita (makakeja, joita täällä asuu paljon, meidänkin naapurissa). Sää oli mitä parhain ja hikihän siinä tuli kun portaita kiipesi.
Pari viikkoa sitten vietimme Eelin kanssa muutaman päivän Lumutissa. Eeli kun ikävöi isäänsä, joka on viikot poissa. Matkustimme maanantaina bussilla Lumutiin ja tulimme torstai-iltana Petterin kyydissä takaisin. Kävimme viikolla leikkimässä Venlan ja Rasmuksen, Eelin kavereiden, kanssa. Teimme päivän uintiretken Damai Lautiin ja keräsin siellä rannalta ison pussillisen simpukoita talteen. Oli ihanaa nähdä meri taas pitkästä aikaa. Kun sen näki, ymmärsi kuinka paljon sitäkin on ikävöinyt.
Damai lautin rantoja ja valtava riisipelto matkalla Lumutista KL:iin.
Eeli isänsä kengissä :D
Kuala Lumpurin kotimme sai eräänä viikonloppuna vähän lisää viihtyisyyttä kun kävimme (tietysti piti olla ammattilainen mukana) puutarhalla ostamassa viherkasveja. Kotiimme päätyivät jotkin pensaspalmun- ja kentiapalmun tyyppiset kasvit, sekä varjofiikus-bonsai. Puutarhalla käynti oli mielenkiintoinen kokemus. Aivan samoja kasveja kuin Suomessakin siellä oli. Toki kaikki Suomen viherkasvit ovat täällä ulkokasveja ja ne kesäkukatkin varmaan kestävät vähän kauemmin kuin toukokuusta syyskuuhun. Muutamia lajiesimerkkejä: petunia, kesäbegonia, samettikukka, neilikka, flamingokukka, posliinikukka, palmuvehka, rahapuu, anopinkieli ja kirjovehka. Kasvit eivät todellakaan olleet hinnalla pilattuja. Puutarhaostoksemme, 150cm palmu, 100cm palmu, 40cm bonsai sekä kaikille ruukut ja lautaset, lisäksi iso pussillinen (20kg?) koristekiviä ja kasvien istutus ruukkuihin 220 RM eli kokonaista 45 €!! Suomessa hinta olisi arviolta noin 250 €. Se taas siitä hintatasosta täällä.
Täällä on todella paljon näitä muotoon leikattuja pikkupuita. Oikealla sitä "kesäkukkavalikoimaa" ja alla ruukkuja.
Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä siltä, että Kojoset lähtevät Suomeen lomailemaan 17.6. ja minun työsopimukseni loppuu siihen. Aion sen jälkeen viettää täällä vielä reilu kolme viikkoa itsekseni. Kovasti kiinnostaisi lähteä esimerkiksi Balilla käymään ja Thaimaahankin tutustuminen jäi viime kerralla vähän turhan lyhyeksi. Täällä on niin halpaa lentää melkein mihin vaan muualle Aasiaan, että ihan varmasti johonkin vielä lähden ennen kun palaan Suomeen. Sen näyttää sitten tulevaisuus mihin täältä vielä päätyy...
