Kolmas viikko Suomessa takana

´
Kun tulin takaisin Suomeen sunnuntaina 12.7. äiti, isä ja sisko olivat vastassa lentoasemalla. Oli tosi kiva nähdä heidät, mutta jotenkin tuntui, että vastahan me nähtiin. Niin hyvä keksintö se Skype on, että ei edes tunnu, että olisi jossain kaukana, kun voi nähdä vaikka joka päivä jos haluaa. Ulkona ei ollut niin kylmä kuin olin odottanut. Silti ihmettelin ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet shortseihin ja t-paitaan, että miten he tarkenevat! Tuuli tuntui nimittäin kylmältä. Autossa oli omituista istua, kun kuski oli "väärällä" puolella ja tietysti oli ihan kummallista ajaa "väärällä" kaistallakin.

Kotimatka meni maisemia ihastellessa, kuinka vihreää kaikkialla olikaan! Suomen kesä on mielestäni aina ollut kaunis, mutta nyt se tuntui entistä kauniimmalta, kun oli puoli vuotta katsellut "vähän erinäköistä kesää". Tuntui samalta kuin alkuaikoina Malesiassa; kun katseli maisemia, ne näyttivät hyvin erikoisilta ja kiehtovilta, kaikki puut ja muut kasvit olivat hienompia kuin kotimaassa.

Yksi kummallinen asia kotiinpaluussani oli, että en tuntenut minkäänlaisia jetlag-oireita! Lentokentältä kotiin tullessamme kello oli jotain iltapäivä viiden paikkeilla. Kävin illalla yhdentoista maissa nukkumaan ja nukuin yhdeksään oikein sikeästi heräämättä kertaakaan. Sama homma toistui seuraavina päivinä ja siitä edelleen aivan tähän päivään saakka. En ole heräillyt öisin, enkä ole ollut yhtään väsynyt päivisin. Kenties voin tästä kiittää erinomaisia unenlahjojani.

Tuntemuksia, joita en ollut osannut odottaa (ainakaan tässä mittakaavassa kuin olen ne kokenut) olivat esimerkiksi se, että Suomessa kaikki tuntuu kamalan pieneltä. Talot ovat hirveän pieniä ja matalia. Kun tulin kotiin sunnuntaina, ihmettelin ovatko keittiön kaapit ja huoneiden katot olleet aina niin matalalla. Huoneetkin tuntuivat kaikkialla hirmuisen pieniltä. Viidennen kerroksen parveke (joka ennen tuntui olevan ihan hirveän korkealla) tuntuu nyt olevan melkein maan tasalla, asuttuani viimeiset 5kk 23. kerroksessa. Kaikkialla tuntui aluksi myös aivan käsittämättömän hiljaiselta. Kun meni vaikkapa vessaan, oli niin hiljaista, että korviin sattui. Ei sitä taustamelua edes huomaa ennen kuin se loppuu.

Suomessa on ollut mukavaa. Ennen kaikkea on ollut mukava huomata ystävieni olevan aivan silmiinnähden iloisia siitä, että olen tullut takaisin. Erityisen mielissäni olen ollut myös siitä, että monet ovat aivan suoraan sanoneet, että "kiva kun tulit takas". Tällaiset asiat ovat hyvin tärkeitä minulle ja osaan todella arvostaa positiivista palautetta :) Minusta oli todella mukava tulla takaisin, kun sain niin hyvän vastaanoton. Olen todella onnellinen siitä, että minulla on niin hyviä ja ihania ystäviä täällä.

Suomessa on onneksi ollut nyt aivan käsittämättömän hyvät kelit. Lämmintä (minulle niin, että saatan jopa riisua villapaitani) on riittänyt melkein joka päivälle. Onneksi, sillä minunkaan ei ole tarvinnut palella kauheasti. Malesiassa alkanut poskiontelotulehdus vaihtui viikon jälkeen yskäksi, joka muistutti lähinnä Kummelin sketsiä "perintöä odotellessa". Tämä yskä on nyt kestänyt kaksi viikkoa, mutta on onneksi paranemaan päin. Vatsa on onneksi pysynyt ihan kunnossa ja mitään suurempia "turisti-vaivoja" ei ole ilmaantunut.

En oikein vielä osaa sanoa kaipaanko mitään asioita Malesiassa. Nämä ensimmäiset kolme viikkoa ovat menneet niin hirmuisella vauhdilla, että en ole oikein ehtinyt asettua ja miettiä asioita. Sen tiedän kuitenkin miettimättäkin, että Malesiassa tapaamiani ihmisiä minulla on ikävä. Kojosen perheestä tuli minulle kuin oikea perhe ja heidän kanssaan oli mukava tehdä kaikenlaista. TJ:stä sain hyvän ystävän ja hänenkin kanssaan oli mukava viettää aikaa. Mutta aikansa kutakin. Eikä se ystävyys siitä mihinkään häviä, jos muuttaa toiseen maahan. Edelleen korostan Skypen hyötyjä tässäkin kohtaa. Ja nyt minulla on ainakin kaksi etelän maata (Malesia ja Thaimaa), johon minulla on syitä lähteä uudelleen vaikkapa lomailemaan.

Palaan taas asiaan muutamien viikkojen kuluttua ja kerron miltä sitten tuntuu olla Suomessa.

Tunnelmia kotimatkalta

´
Tätä kirjoittaessani istun Frankfurtin lentokentällä. Kone lähtee vasta muutaman tunnin päästä ja olen istunut tässä jo jonkin aikaa. Kaksi ensimmäistä lentoa on siis takana päin, enkä oikeastaan voi edes käsittää kuinka ne menivät ohi niin nopeasti, vaikka kumpikin kestivät lähes 7 tuntia. Vaihto Abu Dhabissa oli nopea, 1,5 tuntia, siinä ei tarvinnut paljoa odotella. Kello on tällä hetkellä Malesiassa 14.15, Suomessa 09.15 ja täällä Frankfurtissa 08.15. En oikein tiedä väsyttääkö minua vai ei.

Lähtiessäni Kuala Lumpurista en oikein tiennyt mitä ajatella. Toisaalta oli todella ikävää lähteä "kotikaupungistaan" ja jättää kaikki tutuiksi tulleet asiat sekä ihmiset taakseen. Samalla kuitenkin päässäni pyöri ajatus kaikista niistä ihanista ihmisistä, eläimistä ja asioista jotka minua Suomessa odottavat. Varmasti ihan normaalia ajattelua ihmiseltä, joka on asunut puoli vuotta ulkomailla ja palaa nyt takaisin kotiin.

Tuo lentokonematkustaminen on kyllä kumma juttu. Varsinkin sen puoleen, että aina sitä toivoo, että vieruskaveriksi sattuisi joku mukava tyyppi, jonka kanssa voisi jutella jotain. Mutta AINA (ainakin minulle) käy niin, että se viereisessä penkissä istuva ihminen on juuri hän, jonka vähiten kaikista olisit halunnut viereesi istuvan! Minulle ei ole vielä kertakaan käynyt niin, että olisin ollut millään tavalla kiinnostunut juttelemaan vierustoverini kanssa. Kaikki kohdalleni sattuneet ihmiset ovat olleet hyvin hiljaisia ja omiin oloihinsa vetäytyneitä. Tai sitten se vaan on niin, että mukavat, sosiaaliset ja puheliaat ihmiset eivät matkusta lentokoneissa. Kai minä itsekin sitten olen muiden matkustajien mielestä juuri tuollainen, jollaiseksi kaikki vierustoverini kuvailin.

Tämä "pieni retkeni" Malesiaan on ollut aivan sanoinkuvailemattoman mahtava kokemus. Niin paljon kaikkea hienoa olen päässyt näkemään ja kokemaan, etten edes usko sitä itsekään. Olen todella kiitollinen itselleni siitä, että uskalsin ja päätin tehdä jotain erilaista. Tämä on ollut kaiken kaikkiaan vain ja ainoastaan positiivinen kokemus. Olen oppinut tällä matkalla ihan hirmuisen paljon uusia asioita. Minusta on tullut paljon avoimempi kaikkea uuttta kohtaan. Vaikka vastoinkäymisiäkin on ollut, kuten nämä ryöstöt ja matkalaukun menetykset, olen oppinut niistäkin. Olen oppinut niistä ainakin sen, että mikään ei ole korvaamatonta, paitsi ihmishenki. TJ, josta on tullut tämän matkan aikana yksi maailman parhaista ystävistäni, sanoo usein, että jos jättää jonkin asian tekemättä tai tekee jotain myöhässä, kukaan ei kuole siihen. Se on yksi parhaista elämän ohjeista joita olen kuullut. Ja tapahtukoon sitten mitä hyvänsä, hukkukoon vaikka kaikki maallinen omaisuuteni, pääasia on, että minä itse olen kunnossa.

On hauska päästä Suomeen ja huomata asioita joita tekee "Malesialaisittain" tai mitä kaikkea Suomesta puuttuu, mitä Malesiassa on ja päinvastoin. Kuinka monta kertaa lähden ajamaan autolla väärää kaistaa ja niin edelleen. Yksi asia mitä tulen kaipaamaan todella paljon on aivan varma, se on lämpö. Toisaalta hikoilua en kaipaa, mutta sitä ettei tarvitse palella tulen ikävöimään todella.

Asioita Suomesta, joita olen ikävöinyt aivan tiedostetusti (varmasti on monia asioita, joita huomaa ikävöinneensä tiedostamattaan, sitten kun niitä näkee Suomessa) ovat ainakin karjalanpiirakat (niitä ei Malesiasta saa), Norjalaiset katkaravut (niitä saa vain Ikeasta,mutta sinne ei aina jaksa lähteä niitä hakemaan ja paikalliset ravut maistuvat mudalle.), hyvä leipä (täysjyvä ym.), peruna (vaikka täältä saakin perunaa, sitä käytetään aivan liian vähän), salmiakki (tietenkin), lämminvesipesukone!!! (vihaan Malesialaisia kylmävesipesukoneita, sillä ne eivät todellakaan puhdista vaatteitani kunnolla!) ja lintujen laulu (suurkaupungissa kuulee harmittavan vähän linnunlaulua). Asioita joihin en tule koskemaan sormenpäällänikään ainakaan kahteen viikkoon Suomessa on riisi ja paahtoleipä.

Pian sen sitten näkee, kuinka se elämä siellä Suomessa rupeaa taas sujumaan. Muistakaa lukea blogia, vaikka olenkin jo Suomessa, sillä Malesian kummallisuuksista riittää vielä kirjoitettavaa. Ja toki tänne täytyy myös kirjoittaa tunnelmista, kun olen ollut Suomessa vähän pidempään.