Tunnelmia kotimatkalta

´
Tätä kirjoittaessani istun Frankfurtin lentokentällä. Kone lähtee vasta muutaman tunnin päästä ja olen istunut tässä jo jonkin aikaa. Kaksi ensimmäistä lentoa on siis takana päin, enkä oikeastaan voi edes käsittää kuinka ne menivät ohi niin nopeasti, vaikka kumpikin kestivät lähes 7 tuntia. Vaihto Abu Dhabissa oli nopea, 1,5 tuntia, siinä ei tarvinnut paljoa odotella. Kello on tällä hetkellä Malesiassa 14.15, Suomessa 09.15 ja täällä Frankfurtissa 08.15. En oikein tiedä väsyttääkö minua vai ei.

Lähtiessäni Kuala Lumpurista en oikein tiennyt mitä ajatella. Toisaalta oli todella ikävää lähteä "kotikaupungistaan" ja jättää kaikki tutuiksi tulleet asiat sekä ihmiset taakseen. Samalla kuitenkin päässäni pyöri ajatus kaikista niistä ihanista ihmisistä, eläimistä ja asioista jotka minua Suomessa odottavat. Varmasti ihan normaalia ajattelua ihmiseltä, joka on asunut puoli vuotta ulkomailla ja palaa nyt takaisin kotiin.

Tuo lentokonematkustaminen on kyllä kumma juttu. Varsinkin sen puoleen, että aina sitä toivoo, että vieruskaveriksi sattuisi joku mukava tyyppi, jonka kanssa voisi jutella jotain. Mutta AINA (ainakin minulle) käy niin, että se viereisessä penkissä istuva ihminen on juuri hän, jonka vähiten kaikista olisit halunnut viereesi istuvan! Minulle ei ole vielä kertakaan käynyt niin, että olisin ollut millään tavalla kiinnostunut juttelemaan vierustoverini kanssa. Kaikki kohdalleni sattuneet ihmiset ovat olleet hyvin hiljaisia ja omiin oloihinsa vetäytyneitä. Tai sitten se vaan on niin, että mukavat, sosiaaliset ja puheliaat ihmiset eivät matkusta lentokoneissa. Kai minä itsekin sitten olen muiden matkustajien mielestä juuri tuollainen, jollaiseksi kaikki vierustoverini kuvailin.

Tämä "pieni retkeni" Malesiaan on ollut aivan sanoinkuvailemattoman mahtava kokemus. Niin paljon kaikkea hienoa olen päässyt näkemään ja kokemaan, etten edes usko sitä itsekään. Olen todella kiitollinen itselleni siitä, että uskalsin ja päätin tehdä jotain erilaista. Tämä on ollut kaiken kaikkiaan vain ja ainoastaan positiivinen kokemus. Olen oppinut tällä matkalla ihan hirmuisen paljon uusia asioita. Minusta on tullut paljon avoimempi kaikkea uuttta kohtaan. Vaikka vastoinkäymisiäkin on ollut, kuten nämä ryöstöt ja matkalaukun menetykset, olen oppinut niistäkin. Olen oppinut niistä ainakin sen, että mikään ei ole korvaamatonta, paitsi ihmishenki. TJ, josta on tullut tämän matkan aikana yksi maailman parhaista ystävistäni, sanoo usein, että jos jättää jonkin asian tekemättä tai tekee jotain myöhässä, kukaan ei kuole siihen. Se on yksi parhaista elämän ohjeista joita olen kuullut. Ja tapahtukoon sitten mitä hyvänsä, hukkukoon vaikka kaikki maallinen omaisuuteni, pääasia on, että minä itse olen kunnossa.

On hauska päästä Suomeen ja huomata asioita joita tekee "Malesialaisittain" tai mitä kaikkea Suomesta puuttuu, mitä Malesiassa on ja päinvastoin. Kuinka monta kertaa lähden ajamaan autolla väärää kaistaa ja niin edelleen. Yksi asia mitä tulen kaipaamaan todella paljon on aivan varma, se on lämpö. Toisaalta hikoilua en kaipaa, mutta sitä ettei tarvitse palella tulen ikävöimään todella.

Asioita Suomesta, joita olen ikävöinyt aivan tiedostetusti (varmasti on monia asioita, joita huomaa ikävöinneensä tiedostamattaan, sitten kun niitä näkee Suomessa) ovat ainakin karjalanpiirakat (niitä ei Malesiasta saa), Norjalaiset katkaravut (niitä saa vain Ikeasta,mutta sinne ei aina jaksa lähteä niitä hakemaan ja paikalliset ravut maistuvat mudalle.), hyvä leipä (täysjyvä ym.), peruna (vaikka täältä saakin perunaa, sitä käytetään aivan liian vähän), salmiakki (tietenkin), lämminvesipesukone!!! (vihaan Malesialaisia kylmävesipesukoneita, sillä ne eivät todellakaan puhdista vaatteitani kunnolla!) ja lintujen laulu (suurkaupungissa kuulee harmittavan vähän linnunlaulua). Asioita joihin en tule koskemaan sormenpäällänikään ainakaan kahteen viikkoon Suomessa on riisi ja paahtoleipä.

Pian sen sitten näkee, kuinka se elämä siellä Suomessa rupeaa taas sujumaan. Muistakaa lukea blogia, vaikka olenkin jo Suomessa, sillä Malesian kummallisuuksista riittää vielä kirjoitettavaa. Ja toki tänne täytyy myös kirjoittaa tunnelmista, kun olen ollut Suomessa vähän pidempään.