Jännittävä päivä

Lauantai-aamuna pakkasimme meidät, 7 suomalaista ja yhden italialaisen Massimon, sekä ison kasan kylmälaukkuja ja muita tarvikkeita viimeksi mainitun henkilön veneeseen ja lähdimme ajamaan kohti kaukaista autiota saarta. Päivästä oli tulossa aurinkoinen ja tarpeetonta mainitakaan, todella lämmin.

Matkalla ohitimme monta hienoa saarta, ensimmäisenä tietysti vastaan tuli Pulau Pangkor (vasen kuva), joka on täällä myös turistien suosima lomailukohde. Sen rannalla näkyi ihania pieniä "mökkejä". Jos tänne joskus muuttaisin, haluaisin kyllä ehdottomasti tällaisen pienen mökin mieluiten jostain rauhalliselta rannalta, jossa ei olisi montaa muuta mökkiä. Tai sitten sieltä vuoren rinteeltä...no niin taas lähti juttu vähän sivuteille harhailemaan :)

Ajettuamme arviolta noin tunnin ajan, saavuimme perille. Paikka oli aivan uskomattoman hieno, lukuunottamatta sitä hirveää roskan määrää mikä rannalle oli ajelehtinut. Pieni hiekkarantamme sijaitsi saaren poukamassa ja sen takareunalta alkoi jyrkkä vuorenrinne ja viidakko. Äänet olivat hyvin viidakkomaisia, kun jotkut ötökät pitivät "meteliä" (heinäsirkkamaista) ja välillä jokunen lintukin taisi rääkäistä.

Tässä kuva rannasta, jonka on tässä vaiheessa nousuvesi vallannut jo melkein kokonaan. Yleisön pyynnöstä kaikki bikinikuvat sensuroitiin :)

Keräilin rannalta vähän simpukankuoria ja korallinpaloja. Välillä söimme malesialaista nasi lemakia, eli kanaa ja riisiä käärittynä banaaninlehteen. Oli vähän kuin olisi ollut viidakon asukki itsekin kun siinä hiekalla istui ja söi banaaninlehdeltä.

Yksi retken hienoimmista kokemuksista oli snorklaaminen. En ole koskaan sellaista tehnyt ja alku oli vähän jopa pelottavaa, kun piti laittaa maski jossa nenän kautta ei kulkenut ilma sisään eikä ulos, naama piti laittaa veden alle ja korvatkin täyttyivät vedellä. Ensin en jotenkin pystynyt luottamaan siihen että saisin varmasti henkeä veden alla, mutta kun pysyi vaan rauhallisena ja hengitti, niin ei se sitten niin vaikeaa ollutkaan. Lopulta kun pääsi kunnolla snorklaamaan ja katselemaan vedenalaista maailmaa, totesin että sukellusvälinekauppaan taitaa käydä tämän tytön tie. Sen verran pahasti tuo harrastus vei minut mukanaan :) Veden alla näkyi paljon hienoja kaloja, koralleja, merimakkaroita ja muutama merisiilikin. Ei sitä tiedä vaikka uskaltautuisin joskus kokeilemaan ihan "oikeaakin" sukeltamista.

Vasemmalla yksi onnistuneimmista otoksista saarelta, aivan mahtava paratiisisaari-maisema. Oikealla vähän todistusaineistoa siitäkin, että kyllä juuri minä täällä ihan oikeasti olen :) Ja kalpea kuin kalkkilaivan kapteeni. Kyllä tällä veneretkellä sain vähän väriäkin pintaan, mutta koska en ole pahemmin mitään "aurinkotuolissa istuja-tyyppiä" en ole päässyt vielä muuttumaan kovin ruskeaksi..mutta luulen kyllä, että tässä on vielä aikaa ottaa aurinkoakin ihan tarpeeksi.

Kun lähdimme saarelta menimme vielä kalastamaan vähäksi aikaa. Massimolla oli kalavehkeet ja syötit mukana. Saaliiksi saimme muutaman pienen kalan. Kävin vielä uimassa kun osa porukasta kalasti. Ihmettelin kun yhtäkkiä alkoi jalkoja pistellä. Nousin pois vedestä ja jalkoja kutitti vietävästi. Sanoin asiasta muille ja Massimo tiesi kertoa, että ne ovat planktoneita jotka "purevat". Ilmeisesti ne elelevät syvemmissä vesissä (paikalla oli 20m vettä), sillä rannan lähellä uidessani kukaan ei tullut nipistelemään :)

Matkan jännitys ei loppunut vielä loppumetreilläkään. Olimme noin 0,5-1 km:n päässä laiturista keskellä ulappaa, kun moottori sammui. Johonkin moottorin koloon oli ilmeisesti mennyt muovipussi tms. merestä (täällä on ikävästi tapana heittää roskaa mereen) ja kone ei suostunut enää käynnistymään. Eikä siinä vielä kaikki. Olimme juuri ohittaneet todella suuren, siis ei minkään ison veneen vaan valtavan laivan joka oli juuri nostanut ankkurinsa ja oli lähdössä liikkeelle. Laiva alkoi lipua meitä kohti juuri sillä hetkellä kun moottori sammui. Siinä me sitten olimme suoraan laivan keulan edessä, eikä moottori suostunut käynnistymään. Laiva soitti jo torveakin, hyvä etteivät tärykalvot siinä puhjenneet. Tilanne alkoi jo näyttää hyvin epätoivoiselta, kun Massimo sai viimein moottorin käymään ja pääsimme pois alta!

Tässä kuva laivasta. Laivan keulassa seisoo muutama ihminen, joten heihin vertaamalla ymmärtää ehkä kuinka isosta aluksesta on kyse. Etualalla vedessä näkyy vana jonka veneemme jätti jälkeensä kun ajoimme kiireesti pois alta, ja huomaatte, että vana ulottuu laivaan asti, eli tuossa laivan keulan kohdalla me olimme hetkeä tätä ennen! Onneksi moottori suostui käynnistymään hetkeksi. Kun pääsimme laitureiden luo, se sammui uudelleen, eikä sitten enää suostunut käymään ollenkaan.

Tämä oli kyllä varmasti jännittävin päivä jonka olen täällä ollessani viettänyt :)

Illalla meillä oli vielä peli-ilta austraalialais-naapureiden kanssa. Pelasimme junior-aliasta ja minä sain taas hyvää englanninkielen harjoitusta kun selitin sanoja englanniksi.